Symbaroum: Seikkailuja Davokarin varjoissa

Luvattu maa - Osa 3

Aamun sarastaessa matka jatkui ja karavaani jätti metsän taakseen noustessaan mutkittelevaa tietä pitkin ylös vuorille. Vaikka aurinko paistoi edelleen lähes pilvettömältä taivaalta, muuttui ilma ylempänä vuorilla purevaksi ja matkamiehet käärivät huopiaan tiukemmin ympärilleen lämpötilan laskiessa pakkasen puolelle. Noviisi Bartolom ei kylmästä huolimatta ottanut puheita Aurinkokiven taikuuden käyttämisestä lämpöä varten kuuleviin korviinsa, vaan totesi salaperäisesti että magian lakien mukaan “jokainen sytytetty kynttilä heittää varjoja”. Kapteeni oli nähnyt minkälaisen veron taikuudenkäyttäjät voimistaan maksoivat ja tyytyi puhaltelemaan lämpöä kylmiin sormiinsa ja kohensi turkisreunaisen matkaviittansa kaulusta tiukemmalle pakkasta vastaan.

“Mikä tuo sinunkaltaisesti miehen vuorille?” kysyi sointuva ääni Kapteenin takaa. Mustaviittainen nainen, joka aiemmin oli esittäytynyt Lestraksi, asteli Kapteenin vierelle. “Yndaros” Kapteeni totesi vakavana heilauttaen kättään kohti pohjoista, “olen vihdoin matkalla kotiin.” Nainen osoittautui mielenkiintoiseksi juttukaveriksi ja älykkääksi keskustelijaksi, tervetullutta matkaseuraa siis.

Mountains.jpg

Ylhäällä vuorten välissä aukesi kilometrien levyinen, jo osittain lumen peittämä laakso, jonka läpi tie kulki. Oli selvää että yksikin suurempi lumipyry tukkisi ainoan tien kevääseen asti, joten matkaajat kiittivät jälleen Priosta sään suotuisuudesta. Väsymättömästi karavaani jatkoi matkaansa lähes auringonlaskuun saakka, jolloin Argasto näytti jälleen pysähtymismerkin ja vankkurit ajettiin helposti puolustettavaan ympyrämuodostelmaan petojen ja ryöväreiden varalta. Jokainen kynnelle kykenevä mies ja nainen lähetettiin keräämään viimeisten auringonsäteiden valossa puuta nuotioita varten, yöstä oli tulossa jäätävä.

Kapteeni, Thamon ja Tur olivat juuri saaneet sylinsä täyteen oksia ja risuja kun yhtäkkiä he kuulivat lähistöltä huutoa. Kallionkielekkeen ympäri juostuaan he näkivät barbaariveljekset Belunin ja Ludon taistelemassa jättiläismäistä Nälkäsutta ja pienemmistä susiolennoista koostuvaa laumaa vastaan. Toinen barbaareista näytti saaneen pureman ja aukirevitystä haavasta valunut veri värjäsi lumen . Epäröimättä Kapteeni näytti Thamonille ja Turille hyökkäysmerkin ja kolmikko syöksyi auttamaan tovereitaan.

Wolves.png


Thamonin laukoessa nuoliaan kuolettavasti pienempiin susiin samaan aikaan kun Kapteeni torjui kilvellään jättiläissuden hyökkäyksiä, heittäytyi Tur kuolemaa halveksien haavoittuneen jättiläissuden selkään ja sujautti garrottensa suden kaulan ympärille. Sen jälkeen goblini heittäytyi koko painollaan taaksepäin ja kiristi kuolettavaa köyttä suden kurkun ympärille jokaisella tukehtuvan olennon riuhtaisulla. Epätoivoisesti susi yritti ravistella goblinia selästään, mutta Tur roikkui kaikin keinoin uhrinsa selässä. Vähitellen haavoittuneen eläimen liikeet vaimenivat ja lopulta se makasi maassa Turin yhä kuristaessa sitä kädet täristen. Yllättäen Tur tunsi miten olento hänen allaan alkoi muuttua ja yllätyksekseen hän löysi itsensä istumassa alastoman humanoidin päällä, garrotte edelleen muodonmuuttajan kurkun ympärille kiedottuna. Kapteenin äänessä oli ripaus epäuskoa kun hän totesi ääneen kaikkien mielessä pyörivän ajatuksen: “Mitä helvettiä haltia tekee täällä vuorilla?”

View
Luvattu maa - Osa 2

Argaston karavaani jätti leirin taakseen aamunkoitteessa ja vaivalloinen matka Titaanien vuoriston yli oli alkanut. Vankkurit kulkivat hyvää tahtia metsäisen maaston läpi kiemurtelevaa tietä pitkin, kulkien kukkuloiden ja matalien kanjonien läpi. Välillä korkeimmista kohdista pystyi näkemään pohjoisessa siintävät vuoret. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta saaden karavaaninjohtaja Argaston kehaisemaan ääneen Auringonjumala Priosin siunanneen matkan.

Vuoret.png

Pitkän matkapäivän päätteeksi oli aika leiriytyä vuorten varjoon. Karavaanin pysähdyttyä lähelle vuorilta laskevaa virtaa ja Thamonin autellessa hevosten kanssa, Kapteeni istahti polveaan hieroen kannolle ja hörppäsi ahnaasti vesileilistään. “Haluatko että katson polveasi pomo?”, kysäisi Tur nähdessään Kapteenin irvistyksen. “Ei tarvitse kuomaseni, vanha vaiva vain kolottaa”, hymähti Kapteeni “kiitos kuitenkin tarjouksesta”.

Yhtäkkiä ylempää virran rannan suunnalta alkoi kuulua huutoa. Hevosia juottamassa ollut Thamon ehti ensimmäisenä paikalle ja näki joenrannassa tajuttomana ja verissäpäin makaavan miehen, joka paljastui Ordo Magican noviisi Bartolomiksi. Tur saapui myös vikkelästi paikalle ja yhdessä Thamon ja Tur onnistuivat virvoittamaan tajuttoman nuorukaisen. Hetkeen tokkuraisesta noviisista ei saatu mitään järkevää tolkkua, mutta yhtäkkiä nuorukainen tuntui selviävän kuin taikaiskusta. Hän taputteli kaapuaan ja kaivoi sen taskuja ja poimuja hätäisesti. “Se on poissa!” noviisi huudahti epätoivoinen irvistys kasvoillaan samalla kun hän heittäytyi polvilleen etsimään jotakin joenrannan kivikosta, “Aurinkokivi, se on poissa! Varkaita!”.

Selvisi että Bartolom oli tullu joenrantaan virkistäytymään ja joku oli kolkannut hänet ja varastanut Aurinkokiven, taikaesineen jonka avulla noviisi pystyisi takaamaan turvallisen sään vuoriston ylityksessä. Argasto kauhistui uutisen kuullessaan ja ilmoitti ettei uskaltaisi johtaa karavaania Titaaneille, ellei Aurinkokiveä löydettäisi. Karavaanin väestä kaikki muut olivat paikalla, mutta vaunumies Telkin ystävä Keler puuttui joukosta. Vaunumies ei tiennyt kaverinsa puuhista muuta kuin että Keler oli puhunut jotain “ystävistä”, joiden kanssa hän tapaisi pian. Viipymättä Kapteeni määräsi Thamonin etsimään varkaan jäljet ja barbaariveljekset Belun ja Ludo tarjoutuivat auttamaan etsinnöissä. Jäljet löytyivätkin kahlaamon vastarannalta ja takaa-ajo oli alkanut.

Old_mill.jpg.png

Noin tunnin jälkiä seurattuaan seurue tuli metsän reunaan. Jonkin matkan päässä näkyi joki, sen yli kulkeva silta, sekä sillan kupeessa vastarannalla vanha hylätynoloinen mylly. Thamonin tarkat silmät kuitenkin huomasivat myllyn yläikkunassa varas-Kelerin, joka tarkkaili aukiota, selvästi takaa-ajajia peläten. Koska Telerin kertomuksen mukaan varas olisi saamassa tukea lähtivät takaa-ajajat ylittämään aukiota pusikolta toiselle mutkitellen. Myllyn ikkunassa vartioinut Keler onnistui ampumaan kipeästi raapaisseen nuolen Turin olkapäähän, mutta pian varas oli ahdistettu nurkkaan myllyn ylisillä ja Aurinkokivi löydetty hänen hallustaan. Keler yritti houkutella seuruetta liittymään hänen “ystäviinsä”, mutta Kapteeni päätti pysyä uskollisena Argastolle ja karavaanille. Seurue otti varkaan mukaansa ja palasi sillan yli kohti karavaania.

Samassa myllyn takaisesta metsästä ilmestyi rosvojoukko, jonka johdossa oli Mal-Roganiksi itseään kutsunut mies. Seurueen huomattuaan rosvot ottivat asemat sillan toiselta puolelta Mal-Rogan vaatiessa Aurinkokiveä itselleen. Kapteeni kuitenkin kieltäytyi ja rosvot lähtivät hyökkäykseen sillan yli. Tur oli kaikeksi onneksi sabotoinut vanhan sillan tukipuut ja niinpä se romahti vuolaaseen virtaan rosvojen kärkijoukon astuessa sen vanhoille lankuille. Karavaanileiriä kohti palatessaan Kapteeni ei voinut välttyä ajatukselta että rosvojen johtaja oli vaikuttanut tutun näköiseltä ja että hän oli palvellut Mal-Rogan nimisen miehen kanssa kanssa aiemmin Kuningattaren armeijassa taistellessaan. Mutta se Mal-Rogan oli kuollut jo kauan sitten…

Paluu leiriin oli riemuisa. Argasto määräsi yhden simatynnyrin avattavaksi Aurinkokiven palauttamisen ansiosta ja noviisi Bartolomin kiitoksista ei meinannut tulla loppua ollenkaan. Varas-Kelerin kohtalon Argasto antoi Kapteenin käsiin ja antoi ymmärtää ettei Keler enää olisi tervetullut karavaanin matkaan. Itsensä kanssa taisteltuaan Kapteeni lopulta päätti päästää Kelerin vapaaksi metsiin ilman varusteita, vain nyökätäkseen pienen merkin Thamonille varkaan poistuessa leiristä. Vain Thamon ja hänen nuoliviinestään puuttuva nuoli tiesivät lopulta mikä kohtalo Aurinkokiven varastanutta lurjusta kohtasi…

Arrowback.png

View
Luvattu maa
Luvattu maa

Talvi oli tulossa. Raskaat harmaat pilvet roikkuivat alhaalla satunnaista räntää ripottaen kun kolme matkamiestä asteli mudan läpi rähjäiseen leiriin. Monien sotien veteraani Kapteeni, barbaari Thamon ja goblini Tur olivat matkanneet Kapteenin johtaman palkkasoturijoukon kanssa vuorten yli etelään Alberetoriin suurten toiveiden saattelemina, mutta luvattu maa olikin tarjonnut vain kuolemaa ja epätoivoa. Kolmikko olikin kymmenpäisen joukon viimeiset eloonjääneet, eikä talvehtiminen Alberetorissa tarjoaisi heille suurtakaan selviytymisen mahdollisuutta. Lisäksi Kapteeni kaipasi kovasti Yndarokseen jättämäänsä perhettään.

Leiri.png

Leirinuotiolle istahdettuaan kolmikko tapasi vaunumies Telkin ja barbaariveljekset Belunin ja Ludon. Kävi ilmi että karavaaninjohtajat eivät enää uskaltaneet lähteä Titaanien vuoriston soliin, talvi oli liian lähellä ja valkoinen kuolema lumimyrskyn kourissa oli liian suuri riski. Yllättäen kuitenkin Telkin Keleriksi esittäytynyt ynseän näköinen ystävä ilmestyi paikalle ja kuiskutti jotain vaunumiehen korvaan. Tarkkakorvainen Thamon kuuli hiljaisen keskustelun, yksi karavaaninjohtajista oli vielä lähdössä ylittämään vuoristoa. Ilmeisesti myös muut nuotion ympärillä olleet olivat kuulleet keskustelun ja lähtivät seuravaan vaunumiehiä. Kapteeni kampesi itsensä pystyyn päivän kävelyn kipeyttämästä huonosta polvestaan huolimatta; tätä tilaituutta ei saisi hukata.

Karavaaninjohtaja Argaston teltta oli yksi leirin upeimpia ja hetkisen jonotuksen jälkeen kolmikko pääsikin tapaamaan rasvaista kanankoipea hotkivaa karavaanaria. Argasto ei halunnut ylimääräistä painolastia mukaan matkaan ja Kapteeni joutui taistelemalla todistamaan että hänestä tai hänen miehistään ei olisi ylimääräistä vaivaa vuorten ylityksessä. Onnistuipa veteraani vakuuttamaan karavaaninjohtajan kolmikon kyvyistä niin hyvin että heille luvattiin palkkaakin jos pitäisivät karavaanin turvassa mahdollisilta vaaroilta.

Argastocrop.png

View

I'm sorry, but we no longer support this web browser. Please upgrade your browser or install Chrome or Firefox to enjoy the full functionality of this site.