Symbaroum: Seikkailuja Davokarin varjoissa

Luvattu maa - Osa 4

“Haltia joka osaa muuttua sudeksi!? Haltia!? Näin kaukana metsästä!? Tämä tietää pahaa, meidän on kiirehdittävä eteenpäin Yndarokseen. Kuningattaren kaupungissa olemme turvassa.” Karavaaninjohtaja Argasto puhisi hermostuneena kun uutinen oudosta muotoaanmuuttavasta sudesta levisi karavaanin keskuudessa. Isojen ihmisten väitellessä kuinka tilanteeseen tulisi reagoida, kyykisteli Tur vankkurin alla suojassa hiljalleen alkaneelta lumisateelta ja tutki haltian kyynärvarresta ottamaansa metallikorua. Riimut näyttivät kovin tutuilta, mutta pikku peikkolainen ei saanut päähänsä missä oli nähnyt sellaisia aiemmin. Nenäänsä tuhauttaen Tur sujautti renkaan yhteen tunikansa syvistä taskuista ja hyppeli kohti nuotion lämpöä.

Seuraavana aamuna Argasto herätti karavaanin normaaliakin aikaisemmin. Lumisade oli yltynyt yön aikana ja hyytävä tuuli tuiskutti kinoksia matkalaisten tielle. Tur oli varma kuulleensa vihaisen äänen laulavan tuulessa, mutta koska muut eivät näyttäneet reagoivan asiaan mitenkään peikkolainen päätti pitää asian omana tietonaan. Kapteeni ei näyttänyt olevan sellaisella tuulella että häntä kannattaisi häiritä ellei asia ollut todella tärkeä. Tuisku yltyi ja yltyi ja lopulta kasvoi niin pahaksi lumimyrskyksi että Argaston oli pakko heilauttaa kättään pysähtymisen merkiksi. Vankkurit ajettiin kehämuodostelmaan ja kaikki valmistautuivat jäätävän kylmään yöhön. Argasto ja Bartolom istuivat karavaaninjohtajan teltassa pitkään, todennäköisesti keskustelemassa pitäisikö Aurinkokiven voimaa käyttää matkan jatkamisen mahdollistamiseksi.

Karavaanilumessa.png

Aamulla myrsky oli laantunut kevyeksi lumisateeksi, mutta lunta oli tullut niin runsaasti että matkan jatkuminen oli epävarmaa. Karavaaninjohtaja ja vaununajajat kiistelivät äänekkäästi karavaanin mahdollisuuksista selvitä matkasta lumen peitettyä vaunupolun. Kinastelu keskeytyi vaunukehän laidalta kuuluvaan Thamonin huutoon: “Haltioita, täällä on haltioita!”.

Noin sadan jalan päässä lumisateen keskellä tosiaan seisoi kaksi haltiaa ja karavaanin väen kerääntyessä huudon suunnalle Argasto ja Kapteeni astuivat joukon läpi kohtaamaan tulijat.

“Nimeni on Godrai ja tämä on Saran-Ri” sanoi toinen hahmoista, äänen kantaessa oudon selvänä lumisateen lävitse, “haluamme ne jotka tunnetaan nimillä Belun ja Ludo. Muut saavat mennä rauhassa.”

Tyrmistyneen hiljaisuuden jälkeen Kapteeni sai ensimmäisenä suunsa auki ja huusi “Mitä te heistä haluatte, miksi ahdistelette meitä tällä tavoin?”

“He ovat rikkoneet valan, kaivaneet liian syvälle Davokarin maaperään. He ovat turmeluksen koskettamia ja heidät tulee puhdistaa.” kuului haltian vastaus.

Kapteeni kääntyi katsomaan lumeakin valkoisemmaksi kalvenneita barbaariveljeksiä. “Mitä olette tehneet? Onko tuon haltian puheissa perää?”

“Emme ole tehneet mitään! Emme mitään.” Ludo huusi samalla kun hänen veljensä pudisteli raivokkaasti päätään. “Ette voi antaa meitä haltioille, olemme teidän puolellanne. Olemme taistelleet tämän karavaanin puolesta.”

Samassa kaikilla karavaanin jäsenillä tuntui olevan mielipide asiaan ja Argasto ja Kapteeni joutuivat karjumaan saadakseen äänensä kuuluviin yrittäessään rauhoittaa tilannetta. Haltiat seisoivat hetken aloillaan, jonka jälkeen he kääntyivät lumisateeseen kadoten.

Kapteenin niskakarvat nousivat pystyyn tuulen kuljettaessa hänen korviinsa Godrain viimeisen vihaisen kuiskauksen: “Minä tulen saamaan ne kaksi joita tulimme hakemaan. Veri virtaa jos kieltäydytte. Palaamme auringon laskiessa.”

Comments

Mordjinni Mordjinni

I'm sorry, but we no longer support this web browser. Please upgrade your browser or install Chrome or Firefox to enjoy the full functionality of this site.